Onnellisuuden huipulla!
En voi edes käsittää, miten nopeasti aika on mennyt. Töissä on mennyt todella hyvin ja asiakkaita on nyt ollut ihan riittävästi. Tuotemyyntiäkin olen tehnyt paljon. On helppoa kasvohoidonkin yhteydessä myydä vaikka kasvonaamio asiakkaalle mukaan ja myös se, että osaa puhua asiakkaalle tuotteesta ja tietää mitä myy, niin kyllä ne myös ostaa. Olen tehnyt nyt muutamaan viikon aikana uusiakin hoitoja.
Tein asiakkaalle muutama viikko sitten kokovartalohieronnan ja suolakuorinnan. Kokovartalohierontaa en ole ennen asiakkaalle tehnyt en myöskään suolakuorintaa, mutta hyvin onnistui ja jälkeenpäin asiakas kiitteli, kun oli niin rentouttavaa.
Viime viikolla tein yhdelle asiakkaalle spa luxushoidon käsille. Siihen tulee normaalin käsihoidon lisäksi kuorinta alkuun ja parafiini-hoito. Kuorinnassa ja hieronnassa käytetään aivan ihanaa vesimelonin tuoksuisia tuotteita. Tuoksuu niin hyvälle, etten voi edes sanoin kuvailla ja vielä ihanan punaisen väristä. Ensin aloitetaan kuorinnasta, sitten tehdään käsihoito (viilaus, kynsinauhat, kynnenaluset jne.) ja sen jälkeen laitetaan parafiinit käsiin ja annetaan olla sen 15minuuttia. Asiakas oli todella mukava ja juttua kyllä riitti, ei ollut hiljaista hetkeä lainkaan. Parafiinien jälkeen lakataan kynnet (kynnet pitää muistaa putsata hyvin vaikka kynsilakanpoistoaineella, ennen kuin lakkaa, jotta se kynsilakka tarttuu ja pysyy.) ja viimeisenä hierotaan.
Tehtiin myös keskiviikkona tämän Maaretin kanssa näytöt (eli opettaja katsoo miten teet hoidon ja arvio sitä). Tein aamusta jalkahoidon näytön ja se onnistui hyvin, vaikka asiakkaalla olikin geelilakkaukset varpaissa ja niitä poistellessa menikin vähän aikaa, kun ennen ei ole tullut vastaan, mutta ajallaan sain tehtyä, eikä kummemmin asiakkaalla mitään ongelmia jaloissa ollut. Hänelle tuli myös kulmien muotoilu ja siistiminen.
Ruokailun jälkeen tein kasvohoidon näytön ja siinä tuli alussa vähän säätöä, kun luulin, että asiakkaalle tulee peruskasvohoito, mutta hänelle tulikin luxuskasvohoito, mitä en ole koskaan tehnyt. Eli siihen tulee konehoito, sellainen laite, millä imeytetään seerumia kasvoihin. Siinä pitää vain olla varovainen, että seerumia pitää olla kasvoilla kokoajan ja sitä joutuu lisäämään siinä samalla ja kun laitetta ei saa nostaa hoidon aikana asiakkaan kasvoilta ollenkaan ja pyörivin liikkein edetään käymällä koko kasvojen aluetta, mutta ei kaulalle. Siinä sitten yksi opiskelija minua neuvoi samalla, mutta hyvin sekin sitten meni. Tämä konehoito tuli ennen hierontaa ja kun se kestää vain 10minuuttia, niin sen jälkeen käsin vielä hierontaa jatketaan. Asiakkaalle tuli myös kestovärit kulmiin, jotka tein naamion aikana. Hänelle tuli samalla jalka- ja käsihoitokin, koko paketti. Sain hoidon tehtyä ajallaan, vaikka alussa vähän säätöä olikin ja onnistui omasta mielestä hyvin.
En ole vielä palautetta opettajalta saanut näytöistä, mutta eiköhän ensi viikolla niistäkin puhuta.
Tuli tehtyä myös eilen erikoiskasvohoito. Siinä sama idea kuin normaalissa kasvohoidossa, mutta käytetään vähän "kalliimpia" tuotteita. Näitä tuotteita ei ollut myynnissä enää, mutta sain silti myytyä toisesta kasvohoitosarjasta naamion ja yövoiteen asiakkaalle.
Tein sitten erikoiskasvohoidon jälkeen ensimmäistä kertaa asiakkaalle kuumakivihieronnan. Oli aika jännää, kun sitäkään pitkään aikaan tehnyt, mutta hyvin sekin meni ja asiakas oli tyytyväinen, sanoi vain, että meinasi yhdessä vaiheessa nukahtaakin. Oli hänen ensimmäinen kerta kuumakivihieronnassa. Minun mielestäni kokovartalohierontaa on mukavampi tehdä, kun kuumakivihierontaa, koska vartalohieronnassa otteet saa paremmin ja se on minun mielestä enemmän rentouttavampaa, eikä tarvitse koko aikaa irrottaa otetta asiakkaasta, kun taas kuumakivihieronnassa ei niin saa kunnon hierontaotteita, koska on ne kivet siinä ja joutuu koko ajan hakemaan uusia, kun ne viilenee, mutta jokainen tietenkin tykkää eriasioista ja onhan se kuumakivihierontakin rentouttavaa.
Tein sitten viimeisenä hoitona eilen äidilleni jalkahoidon. Hänelläkään kummoista siellä jaloissa ollut, enemmänkin kuivuutta.
Nyt pääsen viimeisenä kertomaan teille taas kerran ihania uutisia eiliseltä!! Olin juuri tulossa töihin aamulla ja kuulen Nellyltä (yksi työntekijöistä, kuka on myös Sokoksella Lorealin pisteellä töissä, ketä näin Kutsu kauteen viikolla, joka päivä), että Venla (Lumenen konsultti) haluaa minut keikalle Sokokselle. Heillä on 19-21.10 (to-la) Lumenen uuden ihonhoitosarjan lanseeraus. Nelly antoi Venlan numeron ja laitoin hänelle viestiä ja Nellykin sanoi, että minuakin silloin kutsu kauneuteen viikolla seurasi ja olin kyllä jo ensimmäisestä päivästä lähtien kuin ammattilainen. Laitoin sitten opettajalleni viestiä, että onko tämä ok, koska silloinhan olen jo koulussa, niin sanoi, että totta kai on, koska kosmetiikkaneuvojaksi opiskelen. Olin niin onnellinen ja ei voinut paremmin työpäivä lähteä käyntiin! Nellykin sanoi, että niin hänkin sai Lorealilta vakituisen työpaikan, kun ensin oli työharjoittelussa ja sanoi, että harva on noin hyvä heti alkuun. Tuli niin hyvä fiilis! Ei sitä tiedä mitä kaikkea tästäkin seuraa! :) Olen niin onnellinen<3
Tuolloin 20.10 meidän luokka lähtee ILOVEME-messuille Helsinkiin, missä olin viime vuonna ensimmäistä kertaa ja se oli aivan mahtavaa! Se on niin iso paikka ja kaikkea ihanaa sieltä löytyi. Meikkejä, vaatteita jopa kenkiäkin. Ruokapaikkoja erilaisia ja ihania muotinäytöksiä. En nyt luokan kanssa sinne pääse, koska olen töissä, mutta lähden su 22.10 sinne, niin en niitä onneksi missaa!! Siitä onkin kiva startata syysloma! :)
Enää olisi viikko ja pari päivää TOP-jaksoa jäljellä, sitten sekin on ohi! Aika mennyt hurjaa vauhtia ja sitä aloin eilen miettimään, että oli se onni, kun tuonne EANA Centeriin menin. Olisi muuten kutsu kauneuteen- viikko ja tämä uusi työ jäänyt. Eihän sitä tiedä mitä tästäkin poikii. Paljon on asioita tapahtunut ja en onnellisempi voisi olla!
Tämä taitaa olla viimeinen blogikirjoitukseni ainakin tästä TOP-jakso aiheesta, mutta eihän sitä tiedä, jos innostun kirjoittamaan muusta aiheesta (kauneudenhoitoon liittyvää tietenkin). Vaikka sitten, kun kosmetiikkaneuvojan TOP-jakso alkaa! :)

![]() |
Tässä valmistelin paikkaa kuumakivihierontaa varten.
|
![]() |
Tässä kuva kuumakivikattilasta, missä kivet kuumennetaan ja käytetään myös
alla hieronta öljyä, enne kuin kivillä aloitetaan hieromaan.
|
![]() |
"4. Työtilanne" Kuvassa poraan kynsinauhoja. Poralla saa nopeasti
siistittyä kynsinauhat ja HUOM! suojavarustus on tärkeää, kun poraa
käyttää (suusuoja varsinkin). Kuvan ottaja, Sirpa.
|
![]() |
Aloitan juuri lakkaamaan kynsiä. Kuvan ottaja, Sirpa.
|
Nyt pääsen viimeisenä kertomaan teille taas kerran ihania uutisia eiliseltä!! Olin juuri tulossa töihin aamulla ja kuulen Nellyltä (yksi työntekijöistä, kuka on myös Sokoksella Lorealin pisteellä töissä, ketä näin Kutsu kauteen viikolla, joka päivä), että Venla (Lumenen konsultti) haluaa minut keikalle Sokokselle. Heillä on 19-21.10 (to-la) Lumenen uuden ihonhoitosarjan lanseeraus. Nelly antoi Venlan numeron ja laitoin hänelle viestiä ja Nellykin sanoi, että minuakin silloin kutsu kauneuteen viikolla seurasi ja olin kyllä jo ensimmäisestä päivästä lähtien kuin ammattilainen. Laitoin sitten opettajalleni viestiä, että onko tämä ok, koska silloinhan olen jo koulussa, niin sanoi, että totta kai on, koska kosmetiikkaneuvojaksi opiskelen. Olin niin onnellinen ja ei voinut paremmin työpäivä lähteä käyntiin! Nellykin sanoi, että niin hänkin sai Lorealilta vakituisen työpaikan, kun ensin oli työharjoittelussa ja sanoi, että harva on noin hyvä heti alkuun. Tuli niin hyvä fiilis! Ei sitä tiedä mitä kaikkea tästäkin seuraa! :) Olen niin onnellinen<3
Tuolloin 20.10 meidän luokka lähtee ILOVEME-messuille Helsinkiin, missä olin viime vuonna ensimmäistä kertaa ja se oli aivan mahtavaa! Se on niin iso paikka ja kaikkea ihanaa sieltä löytyi. Meikkejä, vaatteita jopa kenkiäkin. Ruokapaikkoja erilaisia ja ihania muotinäytöksiä. En nyt luokan kanssa sinne pääse, koska olen töissä, mutta lähden su 22.10 sinne, niin en niitä onneksi missaa!! Siitä onkin kiva startata syysloma! :)
Enää olisi viikko ja pari päivää TOP-jaksoa jäljellä, sitten sekin on ohi! Aika mennyt hurjaa vauhtia ja sitä aloin eilen miettimään, että oli se onni, kun tuonne EANA Centeriin menin. Olisi muuten kutsu kauneuteen- viikko ja tämä uusi työ jäänyt. Eihän sitä tiedä mitä tästäkin poikii. Paljon on asioita tapahtunut ja en onnellisempi voisi olla!
Tämä taitaa olla viimeinen blogikirjoitukseni ainakin tästä TOP-jakso aiheesta, mutta eihän sitä tiedä, jos innostun kirjoittamaan muusta aiheesta (kauneudenhoitoon liittyvää tietenkin). Vaikka sitten, kun kosmetiikkaneuvojan TOP-jakso alkaa! :)

Kommentit
Lähetä kommentti